Ajankohtaista

Opiskele koneautomaation ammattilaiseksi!
23.09.2015

Turun ammatti-instituutin järjestämän yo-pohjaisen automaatioasentajan opinnot alkavat tammikuussa. Automaatioasentajan opintoihin sisältyvät yleisiin asentajan taitoihin kuuluvat metallityöt ja asennukset. Lisäksi opiskellaan automaatioasentajan ammattiopintoja, kuten logiikan ohjelmointia, robottien käyttöä ja ohjelmointia, sähkötekniikkaa, kunnossapitoa ja paljon muuta. Ammattiin voi valmistua puolessatoista vuodessa ja koulutuspaikkana toimii Koneteknologiakeskus Turku Oy:n tilat Lemminkäisenkadulla.

Opintojen aikana tehdään tiivistä yhteistyötä ammattikorkeakoulun kanssa erilaisten projektien ja työssäoppimisten muodossa. Opintosuunnitelmaan kuuluu tiivis yhteistyö myös yrityksien kanssa. Opiskelijat saavat hyvät kontaktit yrityksiin, ja siten työllistyminen helpottuu. Opintoja on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksena.

Kansainvälistymistä tuetaan opinnoissa erilaisten hankkeiden ja työssäoppimisjaksojen kautta. Viime vuosina automaatioasennuksen opiskelijat ovat olleetkin kouluissa ja työpaikoilla esimerkiksi Kiinassa, Hollannissa ja Maltalla.

Lisätietoja:

Opinto-ohjaaja Pekka Rannikko
pekka.rannikko[at]turku.fi, puh. 044 907 3981


Copyrights 2019 © Koneteknologiakeskus Turku Oy

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi