|
Päättyneet projektit
-
ForMeri. Kolmevuotinen ylimaakunnallinen ForMeri-projekti (1.2.2008 - 31.12.2010) toteutettiin viiden osatoteuttajan yhteishankkeena. Koneteknologiakeskus Turku Oy toimii projektin hallinnoijana sekä oman osahankkeen toteuttajana. Projektia rahoittavat EAKR, kunnat sekä yritykset. Projektin päämääränä oli parantaa suomalaisen meriteollisuuden kilpailukykyä kehittynein materiaali- ja valmistustekniikan keinoin sekä varmistaa osaavan työvoiman saatavuus muuttuvassa kilpailutilanteessa. Erityistä huomiota kiinnitettiin materiaalin tehokkaaseen käyttöön ja energiatehokkuuteen sekä ympäristövaikutuksiin. PDF-esite
- Innoke. Tykes Taitopankki -hankkeen jatkumona syntyi Innoke, jonka perusideana oli kehittää projektissa mukana olevien yritysten omia kehittämistarpeita. Mukana oli kolme yritystä, joiden omien tarpeiden pohjalta lähdettiin kokoamaan sopivaa kehittämispakettia. Yritysten esimiehiä motivoitiin lisäksi hankkeessa järjestettettyjen työseminaarien kautta. Rahoitus hankkeelle myönnettiin Tekesin Työelämän kehittämisohjelma Tykesin kautta. Hanke toteutettiin ajalla 1.2.2009-30.9.2010.
- Panoste-projekti. Projektin keskeinen sisältö on tehdä soveltavaa tutkimustyötä yrityksille koneistettavien aihioiden panostuksessa. Hankeen aikana selvitetään miten modulaarinen automatisoitu kiinnityskonsepti sopii joustavaan tuotantoon.
- Koneteknologiakeskuksen uudet projektipalvelut. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on aktivoida alueen pieniä ja keskisuuria teknologia-teollisuusyrityksiä käynnistämään uuden laseriin perustuvan tuotantoteknologian käyttöön-ottoon liittyviä kehittämis-hankkeita ja tukea yrityksiä näiden verkottumisessa tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa.
- Teknologiateollisuuden kehittämisohjelma 2005 - 2007, jota Koneteknologiakeskus koordinoi (TeKe projekti)
- Kone- ja metallialan yrityksille tarjottavat palvelut, joita Koneteknologiakeskus koordinoi (KoMePa projekti)
- Selvitys hitsausteknologian kehittämistarpeista Lounais-Suomessa
- Taitopankki - hiljaisen tiedon kerääminen yritysten käyttöön
|